Kemikaalikimara: Luettavaa ja kierrätettävää

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Luettavaa ja kierrätettävää

Kirjoitan arvioita blogin aihepiiriä sivuavista teoksista. Kirja-arviot löytyvät avainsanalla "kirjat" myös listattuna sivun oikesta reunasta. Rita Stiensin:"Totuus kosmetiikasta" tuli jo ruodittua. Tällä hetkellä luen John Naishin kovasti pinnalla olevaa kirjaa "Jo riittää" (Atena 2009). Kuluttaminen, ostaminen ja tarpeeton tavara kun liittyy olennaisesti arkiseen kemikaalikuormaamme.

Linkitän kirjat nettikirjakauppa Bookyn sivuille, jolla on edulliset hinnat sisältäen postituskulut tiedoksi niille, jotka haluavat kirjan hankkia. Kirjoja ei kuitenkaan tarvitse ostaa tai ylipäänsä omistaa. Tässä yhteydessä kehun suomalaista kirjastolaitosta, joka varmasti kärsii kuntien nipistäessä määrärahoja jakaessaan. Suomessa kirjastot toimivat hyvin. Saksassa asuva ystäväni on kertonut sikäläisistä kirjastoista aivan päin vastaista . Henkilökuntaa kyllä löytyy, mutta kirjavalikoimat ovat varsin suppeat. Käyttäkää kirjastoja. Jos jotain ei löydy, se on mahdollista tilata. Kirjastot huomioivat hankinnoissaan käyttäjien toiveita. Kirja voidaan hankkia myös kaukolainana jostain muualta.

Osa kirjoista on aarteita: tärkeitä tiedon lähteitä, harvinaisia kappaleita, klassikkoja tai muuten vain rakkaita, joista ei millään halua luopua. Omista vanhoista kaapintäytteenä olevat kirjat voi myydä vaikkapa nettihuutokaupoissa (huuto.net, mikko.fi). Bookyllä on uusi palvelu "Vihreät kirjat", jossa voi myydä käytettyjä kirjoja. Palvelu vaikuttaa mielenkiintoiselta. Täytyy testata, onko se kätevämpi kuin nettihuutokaupat. Booky perii välityspalkkion, mutta tarjoaa osto/myyntitakuun.

Lisäys äskeiseen: Kirja-arvoita teen myös "vanhoista" kirjoista, en pelkästään uutuuksista. Kirjallisuuteenkin on levinnyt kertakäyttömeininki. Kirjat ovat myynnissä vain hetken ja hyvätkin kirjat vaipuvat unholaan. (Sadattelee yksi, joka juuri etsi turhaan vuonna 2004 ilmestynyttä kirjaa. Kirja oli tarkoitettu lahjaksi, joten kirjastoa ei tässä tapauksessa voi käyttää.)

Olen hieman tumpelo tämän blogiohjelman kanssa ja joudun välillä korjaamaan jo julkaisemiani tekstejä. Milloin näen kirjoitusvirheen, milloin ulkoasu on mielestäni pielessä. Koittakaa kestää...

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails