Kemikaalikimara: Kemikaalikimaran hiusväriopas

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kemikaalikimaran hiusväriopas

Hiusvärit ovat kosmetiikan voimakkaimpia kemikaaleja ja aiheuttavat pahojakin allergisia reaktioita. Tuotteiden myyntinimikkeet ovat epäselviä ja hiusvärimainonta villiä – jopa kuluttajan turvallisuutta riskeeraavaa. Hiusväriopas on laadittu vastapainoksi mainonnalle, jossa tuotteiden haitallisten aineiden vaikutuksia vähätellään, aineiden olemassaolo piilotetaan tai kuluttajaa hämätään viherpesulla. Tiedä, mitä päähäsi laitat, millaisia riskejä värjäykseen liittyy ja miten riskejä voi pienentää.  Kirjoitus on lyhennelmä Kemikaalikimara-kirjan tekstistä pienin täydennyksin. Tämän kirjoituksen lopussa on suuntaa-antava lista hiusvärisarjoista. Lista kertoo, sisältääkö tuotemerkki superherkistäjiä. Lista täydentyy vähitellen ja voit osallistua sen täydentämiseen.

Voit vapaasti lainata ja jakaa tätä tekstiä, kunhan mainitset lähteeksi Kemikaalikimaran hiusvärioppaan ja mikäli mahdollista laitat linkin tähän tekstiin.

Kestovärit ja kevytvärit

Kestovärjäyksessä hiuksen pinta eli hiuskalvo avataan ja väriaine tunkeutuu hiuksen sisään, jossa se reagoi vetyperoksidin avulla varsinaiseksi väriksi. Kestovärejä kutsutaan myös hapetusväriaineiksi tai peroksidiväreiksi. Niitä käytettäessä sekoitetaan aluksi keskenään kaksi komponenttia, emäksinen väriaineseos ja peroksidiseos. Kestovärit jäävät pysyvästi hiuksiin, mutta juurikasvun takia värjäys joudutaan uusimaan noin kuuden viikon välein.
Kevytväreissä on samat komponentit, mutta hapetetta on vähemmän. Väri tunkeutuu hiuksessa hieman pintaa syvemmälle ja kestää 5–20 pesua. Herkistävyyden kannalta ei ole olennaista, onko kyseessä kevytväri vai kestoväri, vaan se mitä aineita tuote sisältää.

Hiusvärit aiheuttavat ihoärsytystä ja allergiaa ja jossain määrin tunkeutuvat ihon läpi elimistöön.  Herkistyminen hiusvärille ilmenee usein yllätyksenä, pienellä viiveellä joko uuden tai jo vuosia käytetyn tuotteen kanssa. Värjäyksen jälkeen päänahka alkaa kutista ja turvota. Turvotus voi olla niin paha, että silmät muurautuvat umpeen. Vaikeissa tapauksissa voi tulla hengitysvaikeuksia ja jopa rytmihäiriöitä. Todennäköisyys allergiselle reaktiolle on pieni, jos sitä vertaa värjäysten määrään. Joku voi värjätä hiuksiaan vuosikausia ongelmitta, toisaalta vakavavia reaktoita on tapahtunut teini-ikäisillekin.
Allergiariskin aiheuttavat aineet

Kesto- ja kevytvärien suurimmat haitat liittyvät allergioihin. INCI-lista on pakkauksessa oleva luettelo tuotteen sisältämistä ainesosista. INCI-listat ovat hankalia tulkittavia. Jos haluaa selvittää hiusvärin mahdollista herkistävyyttä, kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin aineisiin:
  • p-Phenylenediamine
  • Toluene-2,5-Diamine
  • 2-Nitro-p-Phenylenediamine
  • p-Aminophenol
  • m-Aminophenol
  • Resorcinol
PPD eli parafenyleenidiamiinilla on monia johdannaisia. Jos aineen nimestä löytyy tekstinpätkä phenylenediamine, kyseessä on PPD:n eli parafenyleenidiamiinin johdannainen – eli samaa pahamaineista sukua. Toluene- 2,5-diamine kuuluu myös PPD-sukuun, vaikka nimi kuulostaa erilaiselta.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että 80 % väreistä sisältää PPD:tä tai sen johdannaisia.
Erittäin usein kaikki sävyt sisältävät jotain johdannaista, aina hunajanvaaleasta lähtien. Eri värisävyissä on erilainen koostumus. Jos haluaa varmuuden tietyn sävyn koostumuksesta, on pyydettävä joko maahantuojalta tai kampaamosta kyseisen värisävyn INCI-luettelo.

Hiusvärien käyttäjille suositellaan herkkyystestiä, jossa pieni määrä väriseosta levitetään iholle, esimerkiksi korvan taakse, ja annetaan seoksen vaikuttaa vähintään yön yli. Jos iho reagoi, värjäys kannattaa jättää väliin. Ennen värjäystä tehtävä testi on kiistanalainen asia. Testit itsessään saattavat altistaa allergioille, sillä ainetta pidetään iholla kauan – toisin kuin hiuksia värjättäessä. Lisäksi ohjeet testattavan aineen määrästä ovat epämääräisiä. Mikä esimerkiksi on suositeltava pieni määrä? Testi ei myöskään aina kerro totuutta. Negatiivinen testitulos ei takaa, ettei värjäyksestä saisi reaktiota.

Musta hennatatuointi

Musta henna sisältää herkistävää PPD:tä. Henkilöllä, jolla on tai on joskus ollut musta hennatatuointi, on muita suurempi riski saada ihoreaktio hiusväreistä kuin niillä, joilla tatuointeja ei ole. Reaktio voi tulla jopa vuosien kuluttua mustan hennatatuoinnin ottamisesta. Hiusten värjäämistä ei suositella henkilöille, jotka ovat ottaneet mustan hennatatuoinnin.
Suoravärit

Suoraväreissä on pigmenttiä, joka kiinnittyy ainoastaan hiuksen pinnalle suomukerroksen päälle. Suoravärien kesto on heikompi kuin kestoväreillä, joissa väri reagoi hiuksessa.  Värjäyksessä tarvitaan tosin happamia ja emäksisiä olosuhteita, jotka puolestaan rääkkäävät hiusta. Kyse ei kuitenkaan ole herkistymisestä. Suoravärit aiheuttavat allergioita ani harvoin.
Suoravärin valinnassa on oltava erityisen tarkka, sillä markkinoilla on esimerkiksi tuotteita joissa on ”parannettu koostumus”. Lisätyt aineet ovat samoja kuin herkistävissä kestoväreissä.
Kasvivärit

Oikeissa kasviväreissä ei ole synteettisiä värejä. Tunnetuin kasviväri on henna Lawsonia Inermis.  Hennalla saa aikaiseksi kuparinpunaisia sävyjä. Väriskaalaa saadaan laajemmaksi - ruskeammaksi ja tummemmaksi- käyttämällä myös muita kasvivärejä, kuten sennaa tai indigoa. Hennauutteen sisältämää väriainetta lawsone valmistetaan myös keinotekoisesti. Kasviperäiselle luonnonhennalle ei ole raportoitu allergioita, mutta synteettinen väriaine lawsone on aiheuttanut jonkin verran herkistymisiä. Kasvivärejä voidaan myös terästää synteettisillä väriaineilla. Musta henna on käytännössä PPD:tä sisältävää hiusväriä.
Vaalennus

Hiusten vaalennus ei ole värjäys, vaan käsittelyssä poistetaan hiusten luonnollinen sekä mahdollisesti lisätyt keinovärit. Vaalennusaine hajottaa pigmentit värittömiksi. Vaalennusaineet sisältävät aina persulfaatteja (persulfate, usein ammoniumpersulfate) sekä vetyperoksidia (hydrogen peroxide). Vaalennusaineet eivät herkistä, mutta ne voivat aiheuttaa ihoärsytystä sekä haurastuttaa hiusta.
Tumma vai vaalea?

Monesti helposti ajatellaan virheellisesti, että värjäys tummemmaksi tai sävytys on turvallisempi vaihtoehto. Hiusten vaalennus peroksideilla rasittaa hiusta enemmän kuin hiusten värjääminen, joka antaa hiuksille kauniin kiillon. Hiusten kannalta vaalennus on rajumpi toimenpide kuin kesto- ja kevytvärjäys. Koko ihmisen terveyttä ajatellen asia on toisin päin, värjäys aiheuttaa riskin vakavalle allergiselle reaktiolle, vaalennus ei tätä tee.

Ammoniakki

Ammoniakki on pistävänhajuinen emäksinen aine. Ammoniakittomiksi mainostetuissa hiusväreissä on kuitenkin jotain muuta emäksistä ainetta, joka voi tuoksua vähemmän, mutta joka voi olla ärsyttävämpää kuin ammoniakki. Ilman emäksistä komponenttia värjäys ei onnistu, sillä hiuksen pinta täytyy avata emäksen avulla.

Vähennä värjäyksen riskejä
  • Harkitse hiusten värjäyksen tarpeellisuutta.
  • Mitä nuorempana aloittaa ja mitä useammin värjää, sen suuremmaksi kasvaa riski yliherkkyyksille. Alle 16-vuotialla ei suositella värjäystä lainkaan.
  • Vältä voimakkaita tuotteita. Lähes kaikki kestovärit sisältävät herkistävää parafenyleenidiamiinia (PPD) tai sen johdannaisia, mutta myös muita herkistäviä ainesosia.
  • Turvallisempia vaihtoehtoja ovat kasvivärit, suoravärit, vaalennukset - esimerkiksi raitoina.
  • Jos olet allerginen jollekin aineelle, lue ainesosaluettelo. Älä koskaan värjää tuotteella, jolle olet joskus herkistynyt.
  • Tarkista myös kasvivärien INCI:t, sillä tuotteita on voitu ”terästää” synteettisillä väreillä.
  • Jos sinulla on ollut musta hennatatuointi, älä värjää hiuksiasi. Musta hennatatuointi herkistää PPD:lle, jota suurin osa hiusväreistä sisältää.
  • Älä värjää hiuksia, jos hiuspohja on ärtynyt tai siinä on ihottumaa, jolloin riski herkistymiselle on suurempi kuin terveellä iholla.
  • Tee tuotepakkauksen suosittelema testi, erityisesti, jos sinulla hiukankin syytä epäillä hiusväriallergiaa. Testi tosin voi lisätä herkistymisriskiä, eikä takaa, etteikö allergiaa voisi tulla.
  • Noudata tuotepakkauksen ohjeita käsineiden käytöstä, värin vaikutusajasta ja hiuspohjan huuhtelusta värjäyksen jälkeen.
  • Älä sekoita keskenään erilaisia hiusvärituotteita. Tuotteet saattavat reagoida odottamattomalla tavalla.
  • Älä käytä hiusvärejä kulmakarvojen tai silmäripsien värjäämiseen.
  • Älä värjää hiuksiasi juuri ennen matkaa tai tärkeää tapahtumaa. Mahdollinen allerginen reaktio voi pilata lomasi tai juhlasi.
Aisling 20

Varo viherpesua

Hiusvärien mainonnassa viherpesu on hyvin yleistä. Mainonnassa keskitytään tuotteen luonnollisiin ainesosiin ja häivytetään herkistävien aineiden olemassaolo. Tähän luetteloon on koottu tietoa siitä, sisältävätkö eri hiusvärisarjat edellä mainittuja synteettisiä herkistäjiä. Listan tietoja kartutetaan vähitellen ja sinäkin voit osallistua sen täydentämiseen.

Vastuuvapauslauseke:
Lista ei ole täydellinen ja perustuu tietoon, joka on ollut kirjoitushetkellä.  Informaatio koskee koko tuotesarjaa, ei yksittäisiä värisävyjä. Jos tuote puuttuu listalta, se ei tarkoita, ettei
tuote voisi sisältää herkistäjiä. Valmistajat voivat myös muuttaa tuotteiden koostumuksia. En siten vastaa tällä sivulla olevien tuotetietojen oikeellisuudesta, vaan tuotetiedot ovat suuntaa antavia. Hiusvärin ainesosaluettelo INCI on aina tarkistettava mahdollisella värjäyshetkellä. 


Kestovärit

  • sisältää PPD:tä tai sen johdannaisia
  • sisältää aminofenoleita
  • sisältää resorsinolijohdannaisia
Garnier, Color Naturals   
  • sisältää PPD:tä tai sen johdannaisia
  • sisältää aminofenoleita
  • sisältää resorsinolijohdannaisia
Garnier Nutrisse Mousse
  • sisältää PPD:tä tai sen johdannaisia
  • sisältää aminofenoleita
  • sisältää resorsinolijohdannaisia
    Herbatint   
    • sisältää PPD:tä tai sen johdannaisia
    • sisältää aminofenoleita
    • sisältää resorsinolijohdannaisia
    • sisältää toluene-2,5-diamine
    • sisältää aminofenoleita
    • sisältää resorsinolia
    L'oréal, Inoa
    • sisältää toluene-2,5-diamine
    • sisältää aminofenoleita
    • sisältää resorsinolia
    L’oréal Paris Féria Preference
    • sisältää aminofenoleita
    • sisältää resorsinolia
      • sisältää PPD:tä tai sen johdannaisia
      • sisältää aminofenoleita
      • sisältää resorsinolia
      Organic Colour Systems OCS
      • sisältää PPD:tä tai sen johdannaisia
      •  sisältää PPD:tä tai sen johdannaisia
      • sisältää aminofenoleita
      • sisältää resorsinolia tai sen johdannaisia
      Tints of Nature Permanet Colours
      •  sisältää PPD:tä tai sen johdannaisia
      (Tints of Nature Semi-Permanent Hair Colours on koostumukseltaan miedompi tuotesarja, ei ole kestoväri. Tarkista erikseen)

      Kevytvärit, värisampoot

      Vegetal  (semi permanent)
      • sisältää resorsinolia
      Schwarzkopf, Palette, Tone Creme (kestää noin 24 pesua)
      • sisältää toluene-2,5-diamine
      • sisältää aminofenoleita
      • sisältää resorsinolia ja sen johdannaisia
      Tints of Nature Semi-Permant Hair Colours
      •  sisältää nettisivujen mukaan väriaineena pigmenttejä, tarkista tuote silti erikseen.

          Puuttuuko listalta tuotemerkki?
            Lähteet

            Lue myös

            29 kommenttia :

            Anonyymi kirjoitti...

            Erinomainen ja informatiivinen kirjoitus, kiitos.

            Mimi kirjoitti...

            Tämähän oli todella hyvä!
            Pitäisikö tuohon hennasta kertovaan kohtaan vielä lisätä, että luonnollisella hennalla voi saada hiukset mustiksi (omasta väristä riippuen) jos siihen lisätään indigoa, vai mitä se nyt oli? Kun nyt tuosta tekstistä saa kuvan, että kaikki musta henna on PPD:tä.

            Anja kirjoitti...

            Hyvä pointti Mimi. Lisään indigon. Tätä on muutenkin ajatus täydentää vähitellen.

            Anja kirjoitti...

            Olin jo maininnut indigon, mutta muutin hiukan lausetta. Ettei tule kuvaa, että saa vain punaisia hiuksia.

            Maria kirjoitti...

            Kiitos tästä!

            Anonyymi kirjoitti...

            Mitenköhän on väripigmenttejä sisältävien hoitoaineiden kanssa? Sisältävätkö nämäkin samoja haitallisia aineita? Näistä oli juttua Me Naisisssa. Löytyvätkö nämä haitalliset aineet tuoteselosteesta omilla nimillään?

            Anonyymi kirjoitti...

            Hei!
            Opiskelen tällä hetkellä parturi-kampaajaksi ja oma uteliaisuuteni pistää aina miettimään tätä värien sisältöä. Niitä kauheita markkinointitekstejä ja niiden toitottamaa "terveellisyyttä" kyllä koulussa kuulee, mutta harvoin esimerkiksi sinunlaisesi osaajan mielipiteitä asiasta. Oma ainesosaosaaminen ei vain ole sitä luokkaa, että uskaltaisin itse mennä tekemään päätelmiä, joten olisi mukavaa jos saisit vastattua joihinkin minua askarruttaneisiin kysymyksiin.

            Tumma vai vaalea -kappaleessa toteat että vaikka vaalentaminen on hiukselle haitallisempaa kuin tummentaminen niin vaalennus ei kuitenkaan altistaisi allergisille reaktioille. Tarkoitat tässä nimenomaan vaalennusaineella tehtävää vaalennusta (jota kampaajat tekevät raitoja lukuun ottamatta äärimmäisen harvoin). Miten on sitten vaalennusvärien laita, jotka vaalentavat kyllä hiuksen omaa pigmenttiä, mutta ei keinopigmenttejä. Tätä kuitenkin käytetään kampaamoissa paljon enemmän ja koska kyseessä on kuitenkin väri niin ollaanko tässä loppujen lopuksi samalla viivalla kuin muidenkin värien kanssa? Millä sitten selität sen, että osa kampaajista jopa opiskeluaikanaan herkistyvät vaalennusaineelle (ei vaalennusvärille) niin pahasti etteivät voi sitä käsitellä kun saavat iho-oireita. Johtuuko tämä sitten jostain vaalennusaineisiin lisätyistä aineista?

            Entä oletko tutustunut niihin väreihin, joita mainostetaan jotenkin terveellisempinä ja herkille hiuspohjille soveltuvina (esim Schwarzkopf Igora Senea ja Goldwell Nectaya). Sen kummemmin niihin tutustumattomana tiedän vain, että näitä yhdistää se, että värit ja hapetteet ovat käytännössä hajuttomia ja ainakin Nectayan koulutusteksti oli niin terveellisyyttään ylistävää että sai mut miettimään millä ne kaikki aiemmin haitallisiksi aineiksi ajatellut ainesosat on korvattu ja mikä onkaan kahdesta pahasta lopulta parempi.

            Viimeiseksi vielä mun suosikkipähkinä: Jos esimerkiksi permanenttiaineessa (en tiedä vastaavanlaisia pareja väripuolelta) on ammoniakkia, joka aiheuttaa hengitystieoireita ja toisessa vastaavassa aineessa ammoniakki on korvattu allergisoivalla etanoliamiinilla niin kumpi on lopulta parempi niin tekijän kuin asiakkaankin kannalta?

            Anonyymi kirjoitti...

            Hei,

            Itsellä on ollut pahoja allergia oireita viimeisimmän värjäykseni jälkeen,väri oli merkiltään "Elea cream color" väri oli mahongin punainen.
            Ihoni on aina ollut herkkä,mutta en ole ikinä ennen saanut vastaavaa reaktiota.
            Värjäyksen aikana ihoon alkoi sattua ja kuumottaa. Pesin heti pois, pääni tuli täyteen vesikelloja. Hoidin niitä päästäni yli 3vkoa,seuraavaksi jälki-oireeksi sain punaisen,verestävän ihottuman ja nahka lähti päästäni melkoisella vauhdilla.

            Haluaisin kovasti vielä yrittää saada hiuksiani mahongin punaiseksi,mutta hirvittää jos saan uudestaan oireet. viime värjäyksestä on kulunut nyt yli ½Vuotta ja päässäni on yhä ihottumaa ja pahaa kutinaa joka ei helpota hydrokortisoonilla tai muullakaan aineella.

            Anja Nysten kirjoitti...

            Onpa ikävä juttu. Sinuna en kuitenkaan käyttäisi enää synteettisiä värjejä. Miksi riskeerata terveyttään moisilla? Allergisuus kun ei häviä. Jos punaista haluaa, vaihtoehtoina ovat aito henna tai muut kasvivärit. Huomaa, että monien hiusvärien mainonnassa ei kerrota lainkaan herkistävistä väreistä.

            Anonyymi kirjoitti...

            Hei tiedätkö sisältääkö santen henna tuota ppd:tä????

            https://www.hyvinvoinnin.fi/sante-kasviperainen-hiusvari-pahkinan-ruskea

            Tuossa linkki mitä merkkiä tarkoitan. Minä ku olen kysynyt asiaa myyjiltä ne kattoo mua kuin tyhmää :(

            T:Eikku

            Anonyymi kirjoitti...

            Anonyymille kampaaja-opiskelijalle:

            Olen ekokampaaja Vaasasta, ja haluan esittää oman käsitykseni kysymyksiini, Anja lisää omansa kun ehtii.

            En voisi sanoa että ammoniakki - MEA kilpailussa kumpikaan voittaa, mutta totta on, että MEA ammoniakki on ihoystävällisempi. Minulle henk.koht. kuitenkin nimen omaan ammoniakin puuttuminen on astmaatikkona parempi kampaajana, koska ammoniakki nostaa enemmän myös muita haitallisia aineosia hengitettäväkseni. MEA kuitenki on nimen omaan haitallisempi ihille, joten kumpikaan ei ole hyvä.

            Sinulla on kaikki syyt olla huolissasi ja hyvä kun kyseenalaistat tuotteden sisältöä! Opiskele lisää haitallisista aineista ja lue itse INCI luettelot, olet huomattavasti viisaampi.

            Vaaleammaki VÄRJÄÄVÄT VÄRIT, jota eivättehoa siis keinopigmentteihin, ovat nekin PPD:tä sisältäviä. Ja jos väri ei jostain syystä sisällä PPD:tä, sisältää se kuitenkin sen johdannaisia (hapetevärit, tolueeneja) ja se ei mielestäni ole yhtään parempi vaihtoehto. ESIMERKKIVERTAUS: Tuote ei sisällä pähkinää, mutta on valmistettu samalla tuotelinjalla pahkinätuotteiden kanssa. Voiko pähkinäallerginen ihminen ostaa ko. tuotetta? Epäilen.

            RAITA/VAALENNUS jauhe sisältää persulfaattia, ja se on erittäin ihoa ärsyttävä, ja käsittääkseni myös allergisoiva aine.

            (P.s. monissa hapeteväreissä on korvattu ammoniakki monoethanolamiinilla / MEA)

            Hienoa kun olet jo noin varhaisessa vaiheessa valveutunut miten haitallisien aineiden kanssa olemme tekemisissä! Ole armollinen itsellesi ja tutki vain asioita lisää, kyseenalaista ja luota vain omiin havannointeihisi!Myyjät myyvät ja tää on todella rahakasta bisnestä. Tsemppiä!

            Jenni kirjoitti...

            Omaa, maantienharmaata tukkaani olen värjännyt kaikenlaisilla väreillä yli 15 vuotta, koskaan ei ollut mitään ongelmia, kunnes ihan yhtäkkiä pari kuukautta sitten heti värin laitettuani alkoi kirvellä, jolloin pesin värin välittömästi pois. Päänahassani oli rakkuloita.

            Pidin pari kuukautta taukoa värjäyksestä, ja eilen ostin pitkästä aikaa tummanruskeaa kestoväriä, ja ensimmäistä kertaa elämässäni tein allergiatestin, eli laitoin pienen määrän väriä kyynärtaipeeseeni. Kuumotus alkoi välittömästi, jo muutaman minuutin päästä pesin pois, ja alta paljastuva iho oli punainen ja turvoksissa. Eipä tästä muuta voi päätellä, kuin että olen kaikkien näiden vuosien jälkeen viimein allergisoitunut kestoväreille, ja vieläpä pahanlaatuisesti, reaktio on niin nopea ja raju.

            Onneksi tein allergiatestin, hirvittää ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos olisin vanhaan tapaan läntännyt koko purkillisen kerralla päähäni!

            Koska hiirenharmaa ei vain ole se minun juttuni, enkä blondinakaan oikein viihdy, niin olen ajatellut kokeilla kampaajalla Elumen-väriä, jonka pitäisi olla erittäin kestävä suoraväri, sillä se kiinnittyy mekaanisesti, eikä hapetteen avulla. Onko kellään kokemuksia?

            Anonyymi kirjoitti...

            Hei Anja!

            En tiedä, päivitteletkö tätä hiusväriopasta enää tai aiotko viitata tähän uudemmissa blogikirjoituksissasi, mutta minusta listaan olisi hyvä lisätä jo aiemmankin kommentoijan mainitsema Elumen. Itse olen siirtynyt tavallisesta mustasta PPD -väristä kasvivärien kautta Elumeniin. En ole kemian asiantuntija, mutta ymmärtääkseni kyseinen väri ei sisällä mitään hiusvärien "pahiksia", eli ainakin PPD ja hapettimet puuttuvat. Ilmeisesti värin sisältämät väripigmentit ovat atsovärejä(?) ja saattavat toki aiheuttaa allergiaa ja yliherkkyyttä siinä missä mikä tahansa muukin aine.

            Olisi mielenkiintoista kuulla sinun kommenttisi tuosta väristä ja jos se saa hyväksyntäsi, ehkä se olisi hyvä lisätä tuohon listalle ainakin hiukan paremmaksi vaihtoehdoksi. Kaikki kun eivät omasta väristään sellaisenaan tykkää ja kasviväreissäkin on omat ongelmansa.

            Anonyymi kirjoitti...

            Hieman häiritsee tuo kappale mustasta hennasta tatuoinnessa, koska ei ole olemassa mitään mustaa hennaa. Kyse on siis virheellisestä informaatiosta. Se voi antaa käsityksen että aitokin henna tai indigo on haitallista ja sisältää kemikaaleja, vaikka näin ei ole kun kyse 100% hennasta tai indigosta, joiden avulla voidaan värjätä hiuksia ja ihoa sävyillä punaisesta mustaan.

            Anonyymi kirjoitti...

            Olen ammatiltani parturi-kampaaja. Mielestäni kohta, jossa kerrot kestovärin ja kevytvärin eroista on aika jyrkkä ja kaipaa lisää tarkennusta. Mainitset, että kevytväri kestää hiuksessa 5–20 pesua. Joissakin tapauksissa kevytväri pysyy hiuksessa kuitenkin paremmin kuin kestoväri (kuiva/käsitelty hius). Tämä on asia, jota ei-ammattilaiset eivät kovin usein tiedä ja sitä on vaikea selittää ihan käytettävien termienkin "kesto" ja "kevyt" vuoksi.
            Sanot myös, että kestovärit jäävät pysyvästi hiuksiin. Kestovärit kuitenkin kuluvat myös ajan mittaan. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kulahtanut käsitelty latva kannattaisi kestovärin sijaan värjätä vähemmän hiuksia rasittavalla ja mahdollisesti myös paremmin pysyvällä kevytvärillä.

            Anonyymi kirjoitti...

            Jonkinlaista allergiaa kait tämäkin, Kuinka moni saa päänsäryn hiusten värjäyksen jälkeen?
            Pari kertaa tullut päänsärky seuraavana päivänä värjäyksen jälkeen.

            Anonyymi kirjoitti...

            Postaus on vanha, mutta toivottavasti vastaat viestiini. Mitä mieltä olet, onko hiusten raidoittaminen turvallisempi vaihtoehto kuin koko pään värjääminen?

            Anonyymi kirjoitti...

            Jenni kyseli Elumen-suoraväristä. Itselläni purkilliselle Elumenia kestävätä pitkät rastani violettina ilman allergisia reaktioita. Kärsin vakavista allergioista joiden syytä ei ole koskaan saatu selville tutkimuksista huolimatta, mutta Elumenista ei koskaan ole tullu minkäänlaisia reaktioit.

            Anonyymi kirjoitti...

            Mites Crazy color? Purkissa lukee semi-permanent, mutta luullakseni kyse on samanlaisesta, pois peseytyvästä suoraväristä kuin Directions. INCI sanoo seuraavaa: aqua, cetearyl alcohol, ceteareth-20, distearolethyl hydroxetylmonium methasulfate, propylene glycol, ceteareth-30, citric acid, formic acid, methylchloroisothiazolinone, methylisothiazolinone, basic red 51, hc red 3, basic yellow 87, acid red 52. Purkissa kuitenkin varoitellaan allergisesta reaktiosta. Onko tämä nyt suoraväri vai ei ja onko ainesosaluettelossa herkistäviä ainesosia?
            Sain kemiallisesta väristä aiemmin allergisen reaktion, joten en halua niitä käyttää enää mutta uskallanko laittaa tätä? Entä vaalennus? Mainitset listassasi, ettei se aiheuta vastaavaa allergista reaktiota kuin esim. kestovärit. Purkeissa kuitenkin varoitellaan allergioista. Mitä merkkiä uskaltaisin kokeilla ja meinaako se värinpoistoa vai vaalennusainetta vai mitä? Kauhean epäselvää, lisää tietoa kaivattaisiin myös kauppojen hyllyille niin hiusvärien ostajat ehkä heräisivät.

            Milla kirjoitti...

            Hei anonyymi 15.9.

            Olen ollut siinä uskossa että Crazy color on suoraväriä, ainakin minulla se peseytyy pois n. viikossa jos sitä ei ylläpidä mitenkään.
            Olen todella pahasti allergisoitunut tavallisille (kesto- ja kevyt) hiusväreille, kiitos 15 vuoden mustalla värjäämisen ja siitä hyvästä saadun PPD altistuksen.
            Siirryin keväällä Crazy coloriin, vapusta elokuuhun käytin sävyä "Fire" (en nyt muista sen numeroa), ilman mitään ongelmia. Hiukset kiilsivät ja voivat hyvin alla olevasta värinpoistosta huolimatta. Värinpoisto ei ole allergisoinut minua, tavallisia vaaleita värejä en ole kokeillut. Alkusyksystä olin kuukauden värjäämättä hiuksiani, kunnes toissapäivänä tälläsin päähäni Crazy colorin sävyn "Vermillion red" (nro. 40) ja päänahan kutina ja ihottuma iskivät eilen, vajaat 24h värjäyksen jälkeen.
            Ilmeisesti Crazy colorin väreissäkin on eroja, koska Fire ei tuottanut kolmen kuukauden käytöllä ongelmia, ja minä käytin sitä hoitoaineen seassa joka toinen-joka kolmas päivä ja kerran viikossa kunnon värjäys. Eli väriä meni päähän todella paljon. Mutta nyt tuo tummempi punainen pistää heti oireilemaan. Että ota tässä nyt selvää mitä väriä uskaltaa enää käyttää. :/

            Anonyymi kirjoitti...

            Listalla ei taida olla kotimaisia valmistajia, ainoastaan monikansallisia yhtiöitä.

            Anonyymi kirjoitti...

            Hei. äitini sai hiljattain allergia reaktion hiusväristä. Hän oli aiemmin, yli kymmenen vuotta sitten saanut saman reaktion mutta alettuaan erityisen varovaiseksi kaikkien väriaineiden kanssa sekä mustien että tummien tekstiilien käytössä allergiaa ei enää ilmennyt.

            Vasta tällä viikolla vaihdettuaan kampaajaa tampereelle "allergiakamaamoon" hänelle ilmeni uusi ja vielä vahvempi alleginen reaktio. Kasvot turposivat muodottomiksi. nyt kortisonikuurilla.

            Vaikka kampaamo vannoitti ettei hiusväri sisällä kyseisiä aineita.

            Olisiko kenelläkään tiedossa mikä hiusväri ei sisällä näitä aineita? Ja mistä sellaisia voi hankkia?

            Anja Nysten kirjoitti...

            Tässä herää aika monta kysymystä.
            Mikä kampaamo on "allergiakampaamo"? Sellaista kun ei oikein voi olla olemassakaan.

            Mille aineelle/aineille äitisi on herkistynyt?

            Jos hän tietää aineet, miksi niitä ei ole tarkistettu tuotteen INCI-listasta?

            Miksi äitisi haluaa edelleenkin värjätä, vaikka se on ilmiselvästi hänelle melkoinen terveysriski?

            Hapettavat hiusvärit sisältävät herkistäviä aineita - kaikki ne. Turvallisempia (en sano turvallisia) vaihtohtoja ovat tietyt suoravärit, henna ja muut kasvivärit. Toki niillekin voi herkistyä.

            Anonyymi kirjoitti...

            Uskaltaako tällaista käyttää jos on aiemmin saanut oireita kestoväristä?

            https://www.foodie.fi/entry/garnier-nutrisse-truly-blond-lightening-spray-vaalennussuihke-125-ml/3600541738980

            Sivulla myös ainesosalista.

            Anonyymi kirjoitti...

            Huhuu, ehtiskö Anja vastata edelliseen? Olisin todella kiitollinen!

            Anja Nysten kirjoitti...

            Hei! Pahoittelut, että on livahtanut tämä ohi. Kyseessä on vaalennussuihke, joka sisältää vetyperoksidia. Se ei sisällä PPD:tä tai muita vastaavia hapetevärien herkistäviä aineita. Herkistymiset ovat toisaalta yksilöllisiä. Vaalennukset myös haurastuttavat hiusta, käsittelyä sekin.

            Anonyymi kirjoitti...

            Kaikissa ripsien ja kulmien kestoväriseteissä on tismalleen samoja myrkkyjä kuin hiusväreissä, toivottavasti hiusväreille allergisoituneet tietävät tämän! Niitä et Anja muistaakseni ole maininnut blogissa?

            Nyt on kuitenkin tullut markkinoille tällainen:

            https://www.sokos.fi/fi/sokos/beautylash-sensitive-varjayssetti-ripsille-ja-kulmille

            Miten lähes kokonaan kasviväreistä tehty kestoväri on mahdollinen edes?
            Haluaisin kokeilla tuota, kulmakarvaton/syöpäpotilaan näköinen kun olen, mutta uskallanko? Olen aiemmin saanut hiusväristä oireita (päänahan polttelu, sen jälkeen olen värjännyt vain kasviväreillä).
            Olisin hurjan kiitollinen vastauksesta!

            Anonyymi kirjoitti...

            Hei! Haaveilen hiusten värjäämisestä punertaviksi. Olin ostanut väripaketin, ja ennen värjäystä muistin,että laitoin tätä vaalennussuihketta joitain suihkauksia hiuksiin noin 1kk ja 2vk sitten. Kauanko pitää odottaa ennen kuin voi tämän asteittain vaalentavan suihkeen jälkeen värjätä? Oma juurikasvu noin sävyä 6, ja nyt näkyy vain muutamat pikku highlightit.

            Anja Nysten kirjoitti...

            Hei Anonyymi,

            Valitettavasti kysymykseesi on minun mahdotonta vastata. En ole kampaaja, en tunne tuotteita, jne.
            Kannattaa mennä kampaajalle, joka ammattilaisena osaa arvoida tuotteet, hiustesi kunnon jne.

            LinkWithin

            Related Posts with Thumbnails