Kemikaalikimara: Kemikaalivirasto huolissaan seksileluista

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kemikaalivirasto huolissaan seksileluista

On se hyvä, että kemikaaliuutisia seuraavat kaverit pitävät minut ajan tasalla. Sain sähköpostiini viestin Kemikaaliviraston eli ECHA:n uudesta huolenaiheesta koskien ftalaatteja. Leluissa ja  lastentarvikkeissa, jotka lapsi voi laittaa suuhunsa, ftalaatit DINP ja DIDP ovat kiellettyjä. Määrätystä pidetään hyvänä ja myös riittävänä. Sen sijaan esille otetaan aikuisväestö, joilla altistuslähteenä ovat kyseisiä aineita sisältävä seksilelut.

DINP eli di-isononyyliftalaatti ja DIDP eli di-isodekyyliftalaatti ovat aineita, joilla muoville saadaan sopiva joustavuus ja pehmeys. PVC:tä käytetään sähköjohdoissa, vinyylisissä lattiamatoissa, keinonahassa ja uima-altaissa. Muita käyttökohteita, jotka eivät kuitenkaan ole PVC:tä, ovat esimerkiksi kumit, tiivisteet, maalit, lakat, tekstiilivärit ja voiteluaineet. Vaatteissa PVC:tä käytetään käsineissä, inkontigessihousuissa, sadevaatteissa, jalkineissa, keinonahkaisissa vaatteissa ja tietyn tyylisissä alusvaatteissa ja kaikenlaisissa muotivaatteissa. Täytyy laittaa tämä raportin pätkä kääntämättä. Voitte lukaista listan tästä.
"PVC is used in gloves, vinyl incontinence pants, wet weather wear (e.g. pants, coats, ponchos, hats) and footwear (e.g. rain shoes, boots, shoes, shoe insoles, slippers, sandals, ‘jelly’ sandals). It is also used in skintight trousers, artificial leather pants, jackets, shirts and underwear that can be marketed as e.g. fashion clothing, rock style clothing, gothic style clothing, or as erotic articles."

Altistus haitallisille aineille tapahtuu joko limakalvojen tai ihon välityksellä. PVC-vaatteisiin pukeutumisen ei oleteta muodostavan aikuisille suurta riskiä, vaikka yksilöillä kemikaalikuorma voikin olla varsin suuri. Esimerkiksi sandaaleita ei pidetä koko aikaa ja ihoalue on pieni. Todennäköisempänä altistajana pidetään hanskoja. Eroottisiin vaatteisiin raportti ei ota kantaa, vaikka näissähän sitä kontaktipintaa vasta onkin.  PVC- haalari syyssateella voisi toisaalta olla käteväkin. Pysyisi vesi ulkopuolella - mutta myös hiki sisäpuolella. Ei ehkä sittenkään kovin näppärää.



Alustavan riskinarvion mukaan seksileluja, kuten vibraattoreita käyttävillä aikuisilla, on potentiaalinen riski altistumiseen. Riskin suuruus on kuitenkin hämärän peitossa. Tanskalaiset ovat vuonna 2006 tehneet selvityksen seksileluista. Otos on varsin pieni, kaikkiaan 16 tuotetta. Seksileluja valmistetaan paitsi PVC:stä, myös luonnonkumista sekä silikonista. Suuri osa seksileluista valmistetaan Kiinassa. Jelly-tuotteet ovat käytännössä PVC:tä, jossa saattaa olla pehmittimiä eli ftalaatteja jopa 70 %, joita voi irrota tuotteista. Öljypohjaisen liukasteen käyttö satakertaisti migraation DEHP-ftalaatin kohdalla. Vesiliukoinen liukaste on siis suositeltavampi. Selvityksen yhteenvetona todettiin kuitenkin, että tuotteiden käytöstä ei muodostu terveysriskiä, sillä määrä on vähäinen.  Yhdestä tuotteesta löytyi  trimetyylitinakloridia, jota raskaana olevien ja imettävien tulee välttää. Tanskalaisraportissa annetaan ohjeeksi käyttää vibraattorin kanssa kondomia. Toinen ohje on pestä tuote miedolla saippuavedellä ennen ja jälkeen käytön, mikä nyt tietysti muutenkin on selvä juttu.

Kemikaalivirasto haluaa nyt selvittää tarkemmin seksileluista aiheutuvan altistuksen ja on kulkaissut "avoimen konsultoinnin" eli joilla aiheesta tietoa on, voivat toimittaa sen ECHA:n sivujen kautta riskiarviointikomitean käyttöön.
"Based on the risk assessment in the draft review report, it is concluded that there is a potential risk for liver toxicity in the adult population related to the use of sex toys containing DINP and in particular when containing DIDP. There are, however, substantial uncertainties with regards to exposure duration and migration rates of the phthalates from sex toys. Additional data to reduce these uncertainties would be welcomed."
Jäämme odottamaan työn lopputulosta.

Tanskalaisraportissa on mielenkiintoinen kuriositeetti dildojen historiasta. Niitä on valmistettu vuosituhansia kivestä, jadesta ja nahasta. Vanhimpien sanotaan olevan 2000-4000 vuoden takaa ja peräisin Kiinasta.
Vibraattori keksittiin 1880-luvulla ja sitä käyttivät lääkärit hoitamaan hysteriasta kärsiviä naisia. Nykytiedon mukaan käyttötapa on ollut sama kuin nykyisin, stimulointi orgasmiin. Onhan se tietty pilleripurkkia luonnollisempi hoitokeino.

Ja edelliseen liittyen saamani vinkki elokuvaan "Hysteria".
"The truth of how Mortimer Granville devised the invention of the first vibrator in the name of medical science."

Tanskalaisraportti:
ECHA:n  raporttiluonnos

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Seksileluihin ja eroottisiin asusteisiin en osaa ottaa kantaa, mutta vauvojen kestovaipoissa ja osassa sadevaatteita PVC on korvattu polyuretaanista tehdyllä kalvolla. Sadevaatteiden ja inkontinenssihousujen kohdalla PVC olisi siis korvattavissa vaikka heti.

Anonyymi kirjoitti...

Elokuva oli muuten hieman pettymys minulle. Herkullinen aihe vaikka olikin, ei selvästi käsikirjoituksessa osattu irrotella riittävästi ja kaikenkaikkiaan elokuva oli hieman kliseinen.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails