Kemikaalikimara: Kemikaalikimarassa lasten kevät

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kemikaalikimarassa lasten kevät

Blogin ulkoasu on muuttunut ja tuohon oikeaan yläkulmaan on saatu lasten kuvia. Ne ovat graafikko Jenni Saaren käden jälkiä. Sopivat mainiosti kevään teemaan. Tulossa siis runsaasti pieniä ja isompia lapsia sekä lapsiperheiä koskevia juttuja.  Ja miksikö?
Koska minäkin olen ollut pieni. Ylemmässä kuvassa isänäidin Edlan sylissä. Huomaa alemman kuvan ylisuuret alushousut. Vähemmästäkin vetää vakavaksi.


Koska meillä on ihmelty pieniä varpaita.


Koska olen opiskellut, toiminut työsuojeluvaltuutettuna, kirjoittanut kaksi kemikaaliaiheista kirjaa, jälkimmäinen nimen omaan lapsiperheille. Olen saanut kirjoistani hyvää palautetta - muun muassa Kotivinkki-lehdeltä (ks. yläreunan 101-valintaa -rusetti) sekä Suomen ympäristökeskuksesta. Sykähdyttäviä vai pitäisikö sanoa sykehdyttäviä asioita.  Mutta ne eivät riitä. Haluan kirjoittaa lisää. Haluan, että mahdollisimman moni löytää tämän blogin ja ne tärkeät asiat, joista kirjoitan. .
Jos sinunkin mielestäsi nämä asiat ovat tärkeitä, vinkkaa blogista kaverille tai jaa Facebookissa. Kemikaalikimaralla on FB:ssäiellä sivu, jonne ilmestyy paitsi linkit näihin kirjoituksiin, myös paljon muuta ajankohtaista. 
Lokakuussa oli Kemikaalikimara lapsiperheille -kirjasta kampanja. Olen sopinut kustantamon kanssa, että järjestämme uuden. Odota hetkinen.

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails