Kemikaalikimara: Historiaa, ympäristöä ja kemiaa

lauantai 3. joulukuuta 2016

Historiaa, ympäristöä ja kemiaa

Saan työni ja tämän blogikirjoittamiseni ansiosta mahdollisuuksia vierailla eri paikoissa ja tavata hyvin monenlaisia ihmisiä. Kävin hiljattain Latviassa, Jelgavan kaupungissa seminaarissa, joka käsitteli maatalouden aiheuttamia vaikutuksia vesistöihin. Tarkalleen ottaen, mitä ravinnevalumia voi maataloudessa estää. Seminaaripaikkana oli Latvia University of Agriculture, maatalousyliopisto. Yliopistorakennus on 1700-luvun puolessa välissä rakennettu palatsi.


Varsin vaikuttavaa myös sisäpuolelta. Vai miltä näyttää pääportaikko ja alakerran käytävä, jonka varrella WC? Rakennus on valtava ja vain osittain kunnostettu. Esimerkiksi portaikon ikkunalaudalle laittamani kahvi olisi jäähtynyt hetkessä, sillä raoista kirjaimellisesti puhalsi viileä tuuli. Energiatehokkuudessa olisi roimasti parannettavaa. Kovin kallista vain remontoida noin suuri rakennus kokonaisuudessaan.


Kävelin tauolla seminaaritilan kerroksen käytävää ja oli pakko kurkistaa yhdestä avoimesta oviaukosta pidemmälle. Kyseessä oli aivan selvästi kemianluokka ja opettajakin ilmestyi paikalle. Juttelin hänen kanssaan hetken. Rakennuksessa on yliopiston lisäksi myös myös koulu. Kysyin opettajalta, että piten teinien kanssa tulee toimeen. Eihän se kuulemma aina helppoa ole, kun on yhdellä luokalla on oppilaita kolmekymmentä. Melkoiset ryhmäkoot.



Siinäpä niitä "kimija" kirjoja ja alkuaineiden jaksollinen järjestelmä.

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails